Algoritmien vai kielen viemää?

Tein ensimmäiset kotisivuni kaksikymmentäviisi vuotta sitten. Kun opettelin itse HTML-koodauksen ja osaamisellani tuotin fanisivut myös rakastamalleni Spice Girlsille, ei puhuttu vielä sanallakaan algoritmeista tai hakukoneoptimoinnista. Googlesta ei kukaan tiennyt vielä mitään, kuvat otettiin sieltä, mistä ne satuttiin saamaan, fontin väriksi sopi kirpeä limevihreä ja sosiaalisen median virkaa toimittivat vieraskirjat. Mitä enemmän niihin jaksoi jättää tervehdyksiä, sitä jännittävämpää oli seurata kävijämääräbannerin lukemia. Lukujen lisäksi sai kirjeenvaihtokavereita ja nettituttuja.

Nykyään vuorovaikutusta kontrolloivat jätit, halusimme tai emme. Törmäsin Instagramissa kuvaan, jossa kehotettiin tallentamaan julkaisu tykkäämisen sijaan, sillä niin pitää nyt tehdä. Näin on päätetty. Tallentaminen lisää suositusten määrää. Opiskellessani optimointia törmäsin lukuisiin eri lukemiin siitä, mikä on ihanteellinen määrä hashtageja eli avainsanoja. Perustaessani Instagram-tilin kahdeksan vuotta sitten en tullut ajatelleeksi, kuinka paljon risuaidalla voi olla merkitystä.

Muutaman mutkan kautta tutustuin affiliate-markkinointiin, jota mainostetaan keinona saada passiivisia tuloja. Auttaessani ystävääni sivujen tekemisessä ja hakukoneoptimointia hahmotellessani kävin lukuisia eri sivustoja läpi. Tulin usein surulliseksi. En siksi, että ihmiset näkevät vaivaa jakaessaan tietojaan ja osaamistaan muiden hyväksi enkä siksi, että tiedolla voi lisätä tulovirtaansa. Tulin surullisesti yksinkertaisesti siksi, että hakukoneoptimoinnista näyttää tulleen uusi tapa käyttää kieltä.

Rohkenen väittää, ettei sisältöä tai sen laatua voi määritellä pelkästään sillä, kuinka paljon se tuottaa hakukonetuloksia tai kuinka korkealle niissä se pääsee. Hakukoneet välittävät meille muuttuvin perustein sitä, mitä ne arvelevat meidän tarvitsevan. Irralliset sanat tai kriteerit eivät kuitenkaan vielä luo sisältöjä eivätkä ne kerro meille kovinkaan paljoa. Me vastaanottajat tunnemme, järkeilemme, kuulemme, keskustelemme, perustelemme ja päätämme. Siihen kaikkeen liittyvät enemmän tai vähemmän kielelliset prosessit.

Yksittäinen ihminen ei voi julistaa sotaa avainsanakulttuuria vastaan eikä tarvitsekaan. Maailman muutos muuttaa ihmistä ja uskon saavutettavuuteen. Ulottuvilla on määrättömästi tietoa ja yksinkertaistetut menetelmät tekevät tiedon hallittavammaksi, vaikka toki tarvitsemme yhä enemmän ajattelun ja kritiikin taitoja. Haluaisin samalla kuitenkin lausua julki sen, että kieli ja sen käyttäminen kannattaa pitää ystävänä ihan virke- ja tarinatasolla asti. Avainsanat toimivat renkeinä ja auttavat meidät sisällön äärelle, johon kannattaa pysähtyä. Sille kannattaa sekä tuottajan että vastaanottajan uhrata aikaansa.

Elämme yksinkertaistuksen, kriteerien ja optimoinnin aikoja. Viestinnällinen vallankumous tapahtui jossakin vaiheessa emmekä tiedä, milloin tulee seuraava. Mutta ihmisen perusolemus ei ole muuttunut. En malta näin ystävänpäivänä jättää toteamatta, että elämä on tehty elettäväksi kaikkine sanoineen ja sävyineen. Emme elä avainsanojen tai kriteerien kautta eikä meidän kannata elää algoritmielämää enempää kuin on pakko. Tekoäly hyödyttää meitä kaikkia paljon, mutta se ei elä kanssamme. Sillä ei ole tunteita, meillä on.