Valkoisen kurittajan vallankäyttömayhem

"Meteorologit ovat seonneet", julisti läheiseni, kun uutisotsikot varoittelivat lumi-infernoista ja käyttivät muita moderneja tapoja ilmoittaa talven sille tyypillisine sääilmiöineen saapuneen.

Ojensin läheistäni kertomalla, että ilmatieteen laitoksella työskennellään edelleen vakiintunein käsittein. Säätieteilijä tutkii sääilmiöitä, joita kuvaavat tietyntyyppiset sanat. Matalapaine lienee edelleen matalapaine eikä mayhem. Raekuuroa tuskin kukaan alan ammattilainen kutsuu autonpaukuttajadiskoksi. Ei kutsu kukaan mukaan, keksin tuon nimittäin juuri äsken ihan itse.

Kuvaileva kieli ja sen jalosteet syntyvät medioissa. Joku sanankäyttäjä keksi aikoinaan termin "paukkupakkanen", joka sittemmin vakiintui käyttöön niin, ettei sen pätevyyttä terminä enää kukaan kyseenalaista. Valkoisen kurittajan rinnalla se kuulostaa neutraalilta ja arkiselta. Siinä, missä inferno saa meidät varmistamaan vielä viidennen kerran kotivaran riittävyyden, paukkupakkanen muistuttaa siitä, että villasukat pitää kaivaa kaapista esille.

Saatamme kaivata dramatiikkaa ilmaisuun. Arkeen hukkuu ja unhottuu niin kuin laps' joululaulussa, ja nopean informaation maailmassa haluamme mahdollisimman tarkkaa tietoa niin ketterästi kuin vain suinkin sitä voi saada. Käristyskupoli ei jätä ketään kyselemään, pitääkö muistaa voidella itsensä aurinkorasvalla tai voiko koiran jättää autoon kauppareissun ajaksi. Tylsästi pelkästä helteestä puhuttaessa taas menemme sekaisin, kun kaksikymmentäviisi astetta yhdelle tukahduttaa, toinen luopuu vasta päällystakista.

Sanoilla välitetään tietoa, tunnetta, mielikuvia, vahvistetaan muistijälkiä ja niin edelleen. Sanoilla käytetään myös valtaa. Kun sinnikkäästi käytetään tietyntyyppistä kieltä, muutetaan sekä kieltä että sillä käytyä keskustelua. Sananikkareiden vallankäyttö näkyy sääesimerkissä siten, että läheiseni kypsyi meteorologeihin, vaikka heillä ei osaa eikä arpaa otsikkotermeihin ole.

Sanojen tärkeyttä ei voida kyseenalaistaa. Kriittistä lukutaitoa tarvitaan kuten myös ymmärrystä siitä, miten maailma ja viestintä toimivat. Voimme jättää lähes ikuiset muistijäljet tai näyttäytyä niin mauttomina ja hajuttomina, ettei kukaan noteeraa mitenkään. Epäonnistumisissakin piilee riski onnistua.

Vai mitä olette mieltä? Viitisentoista vuotta sitten iltapäivälehden otsikkona oli: "Perhe pakeni liekkejä tulipalopakkaseen". Mielestäni otsikointi meni pahasti metsään. Mutta muistaisinko asiasta mitään, jos ikävä kertomus olisi tiivistetty muutamaan, asialliseen ja mahdollisimman informatiiviseen sanaan? Tuskinpa.